Loikan Oulun yksikkö saa oman toimiston
Meillä on ollut jo jonkin aikaa muutaman hengen tiimi Oulussa, mutta nyt syyskuussa saamme vihdoin yksikölle myös oman modernin toimiston, keskustassa sijaitsevaan Technopolikseen.
Oulun yksikön pääksi Loikalla nousee Senior Software Developer & Unit Lead Henri Mäkelä, joka ottaa ohjelmistokehityksen lisäksi vastuuta koko yksikön kasvattamisesta. Työtehtäviin kuuluu jatkossa jonkin verran myös myynnin ja rekrytoinnin tehtäviä.
Uusi rooli Oulun Unit Leadina on alkanut hyvin.
“Uudet tehtävät ovat tuntuneet kivalta ja odotan mielenkiinnolla uusia haasteita ja vastapainoa, joita ne tuovat koodaamisen rinnalle,” kertoo Mäkelä.
Mäkelä on alun perin kotoisin Oulusta, mutta aloitti uransa Loikalla Turun toimipisteellä vuonna 2022. Turkuun hän päätyi vaihtelun kaipauksen vuoksi ja haki Loikalle, koska häntä kiinnosti erityisesti mahdollisuus työskennellä mielenkiintoisten asiakasprojektien ja oman SaaS-tuotteen parissa.
“Aloin pelätä, että alan puhumaan yhtä oudolla tavalla kuin turkulaiset, joten päätin muuttaa takaisin Ouluun!” naurahtaa Mäkelä. “Kuitenkin ammattitaitoiset ja hauskat työkaverit, mielenkiintoinen asiakasprojekti, jossa olen ollut mukana siitä asti, kun tulin taloon, yhteiset juhlat ja illanvietot sekä se, kuinka hyvin Loikka tukee ja kannustaa urheilemaan saa minut viihtymään firmassa.”
Kotikaupungissaan Oulussa Mäkelä viihtyy, koska siellä on sopivasti ihmisiä, hyvät urheilumahdollisuudet eikä liian pitkä matka hyville perhokalastus- ja eräilymaille. Uudet toimistotilat nousevat yhdeksi plussaksi listan jatkoksi.
Toimisto laitetaan kuntoon ja kalustetaan työntekijöiden toiveiden mukaan. Tilat ovat juuri sopivan kokoiset pienelle yksikölle ja mahdollisuus siirtyä nyt kotitoimistolta muuallekin on iso etu.
“En ole päässyt vielä kunnolla tutustumaan uusiin tiloihimme, koska ne vapautuivat vasta. Uskon kuitenkin, että saamme rakennettua siitä oikein toimivan kokonaisuuden! Onhan se kiva, kun on vaihtoehtoja, eikä tarvitse joka päivä nauttia taloyhtiössä meneillään olevan hissiremontin äänistä”, Mäkelä kertoo.
Oulun yksikön ensimmäisenä tavoitteena on henkilökunnan kasvu – uusiin, kiinnostaviin projekteihin tarvitaan tekijöitä erityisesti Full Stack -osaamisella. Katso avoimet työpaikkailmoituksemme täältä.
Katso avoimet työpaikkamme