Toimiva yrityskulttuuri on menestyvän yrityksen tärkeä peruspilari

It­sel­lä tu­lee tä­män vuo­den tee­mas­ta en­sim­mäi­se­nä mie­leen toi­mi­va yri­tys­kult­tuu­ri yh­te­nä me­nes­ty­vän yri­tyk­sen tär­keim­pä­nä voi­ma­va­ra­na.

It­se ha­luan aja­tel­la työyh­tei­söäm­me tii­mi­nä tai jouk­ku­ee­na, jol­la on yh­tei­nen, kun­nian­hi­moi­nen pää­mää­rä. Toi­mi­va yri­tys­kult­tuu­ri ei muo­dos­tu it­ses­tään, vaan sen ke­hit­tä­mi­nen vaa­tii mää­rä­tie­toi­sia as­ke­lei­ta. Mo­nes­ti juu­ri ne kuu­lui­sat pie­net asiat saat­ta­vat ol­la nii­tä kaik­kein mer­kit­tä­vim­piä.

Ha­luai­sin ja­kaa kans­san­ne yh­den asian, jo­ka lo­pul­ta on vai­kut­ta­nut pal­jon yri­tys­kult­tuu­rim­me ke­hit­ty­mi­seen ja sii­hen, et­tä tie­däm­me mi­hin suun­taan mei­dän tu­li­si si­tä vie­dä. Ha­luam­me Loi­kal­la luon­nol­li­ses­ti pa­nos­taa hen­ki­lös­töm­me hy­vin­voin­tiin ja olem­me ha­lun­neet ra­ken­taa työyh­tei­sön, jos­sa jo­kai­sen help­poa ol­la osa­na. Po­ruk­kam­me on kas­va­nut mel­koi­ses­ti ja tä­mä on vaa­ti­nut uusia toi­min­ta­ta­po­ja, jos­sa otam­me huo­mioon eri­lai­set yk­si­löt, per­soo­nat, toi­min­ta­ta­vat ja sa­mal­la esi­mer­kik­si jo­kai­sen am­mat­til­li­sen kas­vun. 

Pe­rus­tim­me vii­me vuon­na näi­hin ai­koi­hin “squad-toi­min­nan”. Se tar­koit­taa yk­sin­ker­tai­ses­ti si­tä, et­tä hen­ki­lös­töm­me on jaet­tu muu­ta­maan “squa­diin”. Squa­din teh­tä­vä­nä huo­leh­tia yk­si­lön tar­pei­den to­teu­tu­mi­ses­ta. Aja­tus­maa­il­mal­li­ses­ti poh­dim­me ti­lan­net­ta, jos­sa mei­tä oli ai­koi­naan 6 hen­ki­löä. Täl­löin tie­to liik­kui sau­mat­to­mas­ti, kaik­ki tie­si­vät mi­tä tul­laan te­ke­mään ja mi­tä on teh­ty. Kas­vun myö­tä ha­lusim­me ra­ken­taa mal­lin, jo­ka pal­ve­lee mei­tä juu­ri täs­tä läh­tö­koh­das­ta nyt ja tu­le­vai­suu­des­sa – ai­van kuin mei­tä oli­si edel­leen se kuusi hen­ki­löä töis­sä. 

Toi­min­ta­mal­li ei si­näl­lään ole mi­ten­kään toi­mia­la­le eri­tyi­nen, mut­ta em­me läh­te­neet so­vit­ta­maan val­mis­ta, vaan ha­lusim­me luo­da oman mal­lin.

Lo­pul­ta va­lit­sim­me läh­tö­koh­dak­si yk­sit­täi­sen työn­te­ki­jän “tar­peet”, joi­ta lo­pul­ta pys­tyim­me tun­nis­ta­maan kah­dek­san kap­pa­let­ta. Em­me läh­te­neet aluk­si suu­res­ta hou­ku­tuk­ses­ta huo­li­mat­ta ra­ken­ta­maan mo­ni­mut­kai­sia mit­ta­rei­ta näi­den seu­ran­taan vaan lä­hin­nä käym­me sän­nöl­li­ses­ti lä­pi tou­teu­tu­vat­ko asiat vai ei­vät. Näin vuot­ta myö­hem­min en us­ko, et­tä olem­me maa­lis­sa, mut­ta olem­me pääs­seet mel­koi­ses­ti eteen­päin ja jat­kam­me tä­tä työ­tä mää­rä­tie­toi­ses­ti.